Mitä tiede on?

Tieteen tekemistä ohjaavat neljä normia, jotka ovat universaaleja.

Teksti: Karoliina Knuuti

Tiede on mahdollisimman paikkansapitävän tiedon hankkimista ja tiedon varmistamista uudestaan ja uudestaan. Tieteeseen kuuluu itseään korjaavuus eli ajatus siitä, että kaikki totuudet ovat väliaikaisia.

Tämä on osittain tieteen ongelma julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi kärkevät uutiset ja muuttuvat suositukset voivat näyttäytyä tieteen poukkoilemisena. Tiedeyhteisön ulkopuolla saatetaan tulkita, että mihinkään ei voi luottaa.

Sosiologi Robert K. Merton määritteli 1930-luvulla tieteen toiminnaksi, jolla on tietty eetos tai arvomaailma. Mertonin mukaan tieteeseen kuuluu neljä normia.

Näistä ensimmäinen on kommunismi, tieteen yhteisöllisyys. Lähtökohta on, että kukaan ei saa omistaa tai pantata tietoa, vaan kaikki tieto pitää jakaa ja tehdä julkiseksi. Koska kaikki tiede on julkista, toiset asiantuntijat voivat aina suhtautua siihen kriittisesti ja tarkistaa tiedon itse.

Ei voi olla uskontoa, jossa periaatteena on epäusko.

Nykyäänkin tiedelehdissä on yleensä vähintään kaksi ulkopuolista vertaisarvioijaa, jotka tutkivat, pitääkö artikkeli paikkansa.

Vertaisarvioinnissa kaikkien osapuolten henkilöllisyydet on salattu. Arvioijat eivät tiedä, kenen työtä he arvioivat, eikä tutkimuksen tekijä saa koskaan tietää, kuka hänen työnsä on arvioinut. Näin vältytään sekä suosimiselta että mahdollisilta kostotoimenpiteiltä, mikäli tutkimus jouduttaisiin hylkäämään.

Normeista toinen on universalismi. Se tarkoittaa, että tieteellistä tutkimusta tai väitettä pitää kohdella samanveroisesti riippumatta siitä, kuka sen on esittänyt. Kaikkein ansioituneimman professorin työ käsitellään yhtä kriittisesti kuin aloittelevan tutkijan.

Kolmas normeista on pyyteettömyys: tiedettä ei tule tehdä etujen toivossa, vaan tiedonhalun tai totuuden rakkauden tulisi on ainoa motivaatiotekijä. Suomessa tämä toteutuu ainakin siinä mielessä, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tutkijat ja tieteentekijät eivät pääse rikastumaan työllään.

Neljäs Mertonin normi on järjestelmällinen skeptisyys tai epäilys. Sen mukaan mitä hyvänsä tieteessä väitetäänkin, muiden tehtävänä on yrittää kumota väite kaikilla kuviteltavissa olevilla keinoilla ja konsteilla. Jos tässä ei onnistuta, on hyväksyttävä, että tieto on totta ainakin väliaikaisesti, kunnes parempaa tietoa löytyy.

Tämä on tärkein periaate, joka erottaa tieteen uskonnosta: ei voi olla uskontoa, jossa periaatteena on epäusko.

Määritelmä on koostettu Erkki Karvosen ja Ulla Järven haastattelujen pohjalta.

Lue myös:

Kyllä naapurin Pekka tietää. 

Miten tunnistetaan huuhaa, Pauli Ohukainen?

Kysy nämä viisi kysymystä, kun kohtaat terveysväitteitä.