Taidekasvatusta läpi elämän, toivovat tutkijat

Taiteen tulisi kuulua kaikille samalla tavoin kuin terveyspalveluiden. Silti esimerkiksi musiikista innostuneet aikuiset jäävät helposti taideopetuksen ulkopuolelle.

Teksti: Terhi Kouvo

”Taide kuuluu kaikille” on politiikan linjapapereista ja kampanjoista tuttu, kliseeksi muuttunut hokema. Sille ei vieläkään ole vastetta todellisuudessa.

Taide ja taiteeseen kasvaminen kuuluvat ennen kaikkea hyväosaisille ja niille, jotka osaavat jo valmiiksi musisoida, piirtää tai näytellä. Näin väittävät tutkijat Tuulikki Laes ja Pauli Rautiainen, jotka ovat perehtyneet aikuisten taidekasvatukseen. Sanojensa vakuudeksi he vetoavat tutkimuslöydöksiin.

Lastenkulttuurikeskusten käyttöä tutkinut Mari Martin esimerkiksi havaitsi, että kulttuurinen ja sivistyksellinen pääoma jakautuvat yhteiskunnassa epätasaisesti. Taideharrastukset vetävät puoleensa etenkin keskiluokkaa, kantasuomalaisia ja valmiiksi kulttuurisesti suuntautuneita.

Sama epäsuhta on taidekasvatuksessa. Ennen kaikkea mukaan pitää saada ne, joita ei vielä tavoiteta.

– Aiemmin taide oli sivistymisen väline, sanoo oikeustieteen tutkija Pauli Rautiainen.

– Taidekasvatus avaa mahdollisuuksia taiteen kokemiseen ja tekemiseen, luovuuden ja mielikuvituksen harjoittamiseen ja toisinnäkemiseen ja -tekemiseen, ikääntyneiden musiikkikasvatukseen erikoistunut Laes toteaa.

Taidekasvatuksen käytännöt vain eivät taivu tavoitteeseen tavoittaa kaikki opinhaluiset.

Joulukuussa 2018 uutisoitiin, kuinka Turun konservatorio oli torpannut sisäänpääsyn yli 24-vuotiailta.  Sen paremmin vapaan sivistystyön laki kuin taiteen perusopetuksen laki eivät tunnista esimerkiksi yläikärajoja, ja siksi rehtori sai nuhteet oikeusasiamieheltä.

Opistojen tulisi höllätä kriteereitään

Ikärajojen lisäksi on muita esteitä, jotka jättävät innokkaat aikuiset taideopetuksen ulkopuolelle.

Tutkijat ovat saaneet kentältä runsaasti palautetta siitä, että etenkin aikuisena musiikkiharrastusta aloittavan tai lapsuuden soittouraa uudelleen virittävän oppimismahdollisuudet ovat melko sattumanvaraisia, ja tarjonta vaihtelee paikkakunnittain.

Monessa kunnassa vapaa sivistystyö, käytännössä kansalaisopisto, vastaa taiteen perusopetuksesta.

– Ajatukset ihmisen ikäkausi- ja sukupuolitehtävistä joutaisivat romukoppaan, mutta vapaan sivistystyön koulutustarjonnassa ne elävät vahvana, Rautiainen moittii.

Tutkijoiden ratkaisu on uudistaa taidekasvatuksen rakenteita radikaalisti. Rakennetaan siltoja elinikäisen taidesuhteen ylläpitämiseksi. Viestinsä he suuntaavat erityisesti kuntiin, jotka pitävät yllä taiteen ja taidekasvatuksen peruspalveluja.

Hyöty ei sovi taiteen mittariksi

”Musiikki helpottaa keskittymistä avokonttorissa”. ”Kuoroharrastus pitää dementian loitolla”.

Median otsikoihin nousevat tutkimukset, joissa on löydetty näyttöä esimerkiksi sille, että taideharrastukset  tuovat terveyttä, jaksamista, laadukkaita elinvuosia. Niiden perusteella lukijalle voi syntyä kuva, että osallisuus kulttuuriin ja taiteeseen on tärkeää vain, jos se voidaan mitata euromääräisenä hyötynä.

Taide ja hyvinvointi ovat toki kytköksissä toisiinsa esimerkiksi siten, että taide lisää osallisuuden kokemuksia. Osallisuus nostaa esiin ihmisen oman vastuun siinä, mitä asioita hän pitää itselleen tärkeinä. Kun puhutaan taideharrastusten tuottamasta hyödystä, korostuu se, mitä joku toinen, vaikka tutkija, pitää hyödyllisenä. Näin Laes ja Rautiainen ovat havainneet.

– Taide on elämän merkityksellistäjä ja ikiaikainen osa ihmisenä olemista, sanoo musiikkikasvatuksen tutkija Tuulikki Laes.

He tekevät tutkimustyötään, jotta kaikilla olisi tilaisuus nauttia taiteesta ja kulttuurista, vaikka siitä ei olisi yhteiskunnalle euroissa mitattavaa hyötyä. Taideyliopiston ArtsEqual-hankkeessa edistetään yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta taiteen ja taidekasvatuksen peruspalveluissa.

– Loppujen lopuksi taiteen kentällä puhutaan hirveän vähän taiteen ja hyvinvoinnin yhteydestä, eikä hyvinvoinnista keskusteltaessa juuri puhuta taiteesta. Sosiaali- ja terveysalan uudistuksessa, sotessa, taidelähtöisten menetelmien hyödyntämisestä on puhuttu hyvin vähän, Rautiainen väittää.

Mahdollisuuksia on tarjolla. Vaikkapa taidelähtöisellä palvelumuotoilulla tai kulttuurikaveritoiminnalla taidekasvatusta ja sote-palveluja voidaan lähentää toisiinsa.

Taidekasvatus on sivistystehtävä

Miksi taiteen pitää kuulua kaikille samalla tavoin kuin terveyspalveluiden?

– Taide vie ihmisen matkalle itseensä juuri sellaisena kuin hän on. Taide ei kuulu vain sille, joka pyrkii paremmaksi eikä sille, joka haluaa käyttää sitä johonkin. Taide voi olla väline tutustua itseen ja maailmaan, Pauli Rautiainen vastaa.

Tuulikki Laes muistuttaa, että taidekasvatuksessa jokaisen ihmisen kokemuksen, kyvykkyyden ja osaamisen tulisi olla sellaisenaan tärkeä ja päämääränä riittävä.

– Jos taiteen ja taidekasvatuksen toimijat eivät ole tämän sivistystehtävän puolustajia, niin ketkä sitten? hän kysyy.

 

Lisää aiheesta

Tuulikki Laes & Pauli Rautiainen: Osallistuminen taiteeseen ja kulttuuriin – Elinikäinen oikeus vai velvollisuus?. Aikuiskasvatus 2/2018.

Teemu Mäki: Taiteen tehtävä. Esseitä. Into Kustannus 2017.

Mari Martin: Lastenkulttuurikeskukset osallisuutta tuottamassa. Huoltajien taustat ja kokemukset taide- ja kulttuurikasvatukseen osallistumisen määrittäjinä. Suomen lastenkulttuuri‑ keskusten liitto ja Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskus ja ArtsEqual-hanke 2017.

Uutinen konservatorion ikäsyrjinnästä (Helsingin Sanomat ).

Taideyliopiston Arts Equal -hanke.

Lue myös:

Pirkko Saisio: “Kohuista huolimatta pitää uskaltaa toimia”

Mesenaatti, kriitikko ja taiteenkerääjä kertovat, miksi taide on tärkeää

Gallup: Mihin taidetta tarvitaan?

Kommentti: “Jos taide ei ole vapaa, demokratia voi kehnosti”