Syrjässä koulutuspolulta

Sanotaan, että koulutus ehkäisee syrjäytymistä. Missä vaiheessa koulutuspolkua osa silti putoaa, osa ei? Aina selvitti syrjäytymisen riskipaikkoja ja ratkaisuja.

Teksti: Helka Repo Kuvat: Sami Kaarakainen

Joskus esitetään, että kuka tahansa meistä voi syrjäytyä, milloin tahansa. Pitkittäistutkimuksen valossa tämä ei pidä paikkaansa, sanoo erityispedagogiikan professori Markku Jahnukainen Helsingin yliopistosta.

Yksittäisille henkilöille voi kyllä tapahtua jotain traumaattista, joka muuttaa elämän suunnan. Useimmiten huono-osaistumisen kierteen merkit ovat havaittavissa kuitenkin jo varhain.

Tätä kierrettä enteilevät perheen matala sosioekonominen asema, kouluttamattomuus, työttömyys, sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Siihen voi liittyä päihteitä, väkivaltaa ja rikollisuutta.

– Se on se syvän syrjäytymisen, ”ison ässän”, kuva. Lähes aina on kyse siitä, että lähdetään aika heikoista lähtökohdista liikkeelle, Jahnukainen sanoo.

Syrjäytymisen riskitekijät siis tunnetaan. Monet niistä kehittyvät varhain, mutta eri ikävaiheisiin liittyy myös kriittisiä nivelkohtia.

Jos koulutus ehkäisee syrjäytymistä, olisiko koulutuspolku tapa tunnistaa syrjäytymisen merkkejä ja puuttua niihin?

“Kaikki varhaiskasvatus on syrjäytymisen ehkäisemistä”

Jo ennen syntymäänsä lapsesta tulee neuvolan asiakas. Neuvola onkin varhaisimpia paikkoja tunnistaa riskitekijöitä myöhemmälle syrjäytymiselle. Seuraava paikka on usein päiväkoti.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisilta on silti turha penätä syrjäytymisen oirelistaa. Pienten lasten kehityksen vaihtelu on laajaa eikä vanhempia haluta pelotella.

–  Riskitekijä voi olla esimerkiksi se, jos lasta ei pystytä suojelemaan kiusaamiselta tai ei onnistuta vahvistamaan positiivista kuvaa itsestä tai harjoittamaan riittävää suomen kielen taitoa. Riskitekijöitä voi syntyä, elleivät aikuiset toimi, sanoo erityispedagogi, tutkija Noora Heiskanen Jyväskylän yliopistosta.

Hän puhuu syrjäytymisen oireiden sijaan mieluummin syrjäytymisen ehkäisemisen keinoista.

– Kaikki varhaiskasvatus on syrjäytymisen ehkäisemistä. Se tasaa eroja lasten välillä ja tarjoaa oppimisvalmiuksia kaikille siihen osallistuville, taustasta riippumatta.

Suomessa varhaiskasvatukseen osallistutaan verrattain vähän. Kun muissa Pohjoismaissa noin 95 prosenttia 3–5-vuotiaista saa varhaiskasvatusta, Suomessa luku on noin 73 prosenttia, kertoo OECD:n selvitys.

Varhaiskasvatuksesta hyötyisivät eniten pienituloisten perheiden ja vähän koulutettujen vanhempien lapset. Päiväkoti voi tarjota lapselle oppimista, onnistumisia ja vertaisryhmän.

– Esimerkiksi niille, joilla on haastava perhetilanne, varhaiskasvatus voi tarjota läheiset ja lämpimät ihmissuhteet.

Kasvatuksen ammattilaiset tukevat myös oppimista.

– Erityistä hyötyä on nähty maahanmuuttajataustaisille lapsille, sillä päiväkoti auttaa kielen oppimisessa ja kulttuurisessa sosiaalistumisessa sekä tasoittaa myöhempää koulutietä, Heiskanen sanoo.

Silti ne, jotka hyötyisivät varhaiskasvatuksesta eniten, osallistuvat siihen vähiten.

Yksi selittävä tekijä on, että kotihoitoa tuetaan rahallisesti.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n tuore raportti kertoo, että kotihoidon tukea käyttävät pisimpään pienituloiset, matalasti koulutetut ja heikossa tai epävakaassa työmarkkina-asemassa olevat äidit. Myös äidin maahanmuuttajatausta ja yksinhuoltajuus ovat ennustaneet muihin äiteihin verrattuna pidempää kotihoidon tuen käyttöä.

Heiskanen pitää meneillään olevaa maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilua viisivuotiaille hyvänä, vaikka muistuttaa, että iso osa lapsista käy jo nyt päiväkotia maksutta, sillä varhaiskasvatusmaksut on porrastettu vanhempien tulojen mukaan.

Yhteiskunta siis toisaalta tukee kotihoitoa, toisaalta patistaa lapsiaan päiväkotiin. Samanaikaisesti hallitus on rajannut subjektiivista päivähoito-oikeutta; osassa kunnista lapsi ei voi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, jos toinen vanhemmista on kotona.

Noora Heiskasen mukaan rajaus osuu nimenomaan heikompiosaisisiin perheisiin.

– Tällöin esimerkiksi masentunut vanhempi saattaa joutua selittelemään, miksi hänen lapsensa tarvitsisi varhaiskasvatusta, vaikka vanhempi on kotona. Tämä asettaa perheet keskenään eriarvoiseen asemaan.

Jos päiväkodissa herää huoli lapsen hyvinvoinnista, lähdetään usein keskustelemaan erityisopettajan kanssa. Yhteistyötä tehdään vanhempien ja neuvolan, joskus myös terapeuttien kanssa.

Toimintatavat siis ovat olemassa. Kunnissa tuen järjestämisen käytännöt ja resurssit kuitenkin vaihtelevat.

– Selkeää ohjeistusta tuen järjestämiseksi ei ole. Esimerkiksi yksityisillä päiväkodeilla ei ole velvollisuutta tarjota erityistä tukea.

Että ala-asteella olisi edes yksi kaveri

Suomalaistutkimus havaitsi jopa vajaalla kymmenellä prosentilla kuudesluokkalaisista uupumusoireita. Luvut kuulostavat hurjilta, kun puhutaan 12-vuotiaista lapsista.

–  Yhtä lailla ’kympin tytöt’ kuin syrjään jäävät pojat voivat oireilla, sanoo koulupudokkuutta tutkinut psykologian tohtori Kati Vasalampi Jyväskylän yliopistosta.

Suurin huoli alakouluun siirtyvällä lapsella kuitenkin on, onko koulussa kavereita tai saako niitä, Vasalampi huomauttaa. Jo yksikin kaveri on lapsen ja nuoren hyvinvoinnin kannalta merkittävä tekijä.

– Kokemus siitä, että kuuluu luokkayhteisöön, auttaa myös pysymään koulussa.

Opettajilla on iso rooli ryhmäyttämisessä. Vasalammen oman lapsen koulussa opettaja määräsi, että yhdellä välitunnilla oli leikittävä tietyssä ryhmässä. Välillä ryhmiä vaihdettiin. Koska kaikkien lasten ei ole yhtä helppo luoda ystävyyssuhteita, opettajan tukea voidaan tarvita.

Vuoden 2017 Nuorisobarometrissa ne nuoret, jotka kokivat kuuluvansa kouluyhteisöön ja pitivät koulunkäyntiä mukavana, ovat myöhemmin pärjänneet opinnoissaan hyvin.

–  Paitsi tarve kuulua ryhmään, ihmisellä on tarve kokea, että minä pystyn ja osaan, Vasalampi summaa.

On tutkimusnäyttöä, että esimerkiksi dialoginen opetustapa, jossa ollaan vuorovaikutuksessa lapsen kanssa, lisää lasten sitoutumista koulutyöskentelyyn, Vasalampi kertoo. Tällöin opettaja ei pelkästään kysy ja oppilas vastaa, vaan opettaja kannustaa pohtimaan asioita yhdessä.

Jos lapsella on oppimisvaikeuksia, ne huomataan alakoulussa yleensä hyvin, Vasalampi arvioi. Riski on, että tieto ei aina kulkeudu yläkouluun asti.

Usein itse oppimisvaikeutta vaikeampi asia on kokemus siitä, että on erilainen kuin muut. Silloin tarvittaisiin vertaistukea.

–  Toivoisin, että tuettaisiin sellaista ilmapiiriä, että siinä pystyisi myös epäonnistumaan, Vasalampi sanoo.

Yläkoulussa vauhti kiihtyy

Jos hyppäys päiväkodista alakouluun on iso, sitä on myös siirtymä alakoulusta yläkouluun. Professori Markku Jahnukaisen mukaan yläkoulu on ratkaiseva nuoren kehityksen kannalta. Silloin vauhti kiihtyy opinnoissa, eivätkä kaikki pysy tahdissa mukana.

Mikäli oppimisvaikeuksia on, ne saattavat kärjistyä yläkouluiässä.

–  Varhaiskasvatus on tärkeää, mutta viimeistään yläkoulussa pitäisi saada kiinni ne, jotka tarvitsevat erityistukea, Jahnukainen sanoo.

Yksi tekijä harvoin selittää syrjäytymistä. Siksi Jahnukainen puhuu kasautuvasta huono-osaisuuden kierteestä. Jos ihmisellä on kovin paljon syrjäytymisen riskitekijöitä ja vähän kompensoivia suojaavia tekijöitä, ennuste on aika huono.

–  Vaikka meillä on hyvä erityisopetusjärjestelmä, niin väliinputoajia on. Syinä voivat olla oppimisvaikeudet tai vaikka se, että lapsi on muuttanut usein tai joutunut pitämään koko ikänsä huolta vanhemmistaan. Yhdessä niistä voi kasvaa isompi ongelma.

Tällöin ollaan jo tilanteessa, josta on vaikea nousta ylös. Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-hankkeen tutkimuksen mukaan suurelle osalle huono-osaisista nuorista kehittyy epäonnistuneen ihmisen identiteetti jo lapsuudessa. Yläkoulussa tämä identiteetti voi vahvistua.

–  Huono-osaisuus on silloin jo osa itsetuntoa, kulttuurinen leima ja toimintamalli, josta on vaikea päästä eteenpäin. Siitä ei pääse irti, vaikka hyvinvointivaltio antaisi mahdollisuuksia.

Huomio siirtymiin

Nuoren tulevaisuutta pitkälle määrittävä hetki on siirtymä yläasteelta toiselle asteelle – tai siirtymättä jääminen.

Toisen asteen tutkinnolla tiedetään olevan merkittävä vaikutus nuoren elämään. Opintojen keskeyttäminen puolestaan enteilee vaikeuksia myös myöhemmin. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen keskeyttäneistä 6–7 prosentilla ja lukion keskeyttäneistä 7–9 prosentilla on suurempi todennäköisyys jäädä työvoiman ja koulutuksen ulkopuolelle.

Oppilas, joka on saanut peruskoulussa erityistukea esimerkiksi pienryhmässä, kohtaa toisella asteella hyvin erilaisen maailman.

–  Siirtymä isoon ammattikouluun on suuri. Siinä voi tulla orpo olo aika monelle. Tällöin voi olla helpompi jäädä kokonaan koulusta pois.

Mikä sitten auttaisi siirtymävaiheessa?

Viime aikoina on puhuttu paljon toisen asteen opintojen kalleudesta. Nuorisobarometrin vastaajista 17 prosenttia sanoo joutuneensa rahanpuutteen vuoksi karsimaan opiskeluvaihtoehtojaan.

Jahnukaisen mukaan opintojen maksuttomuus voisi helpottaa joidenkin etenemistä, mutta hän ei usko sen olevan kynnyskysymys ”syrjäytyneiden kovalle ytimelle”.

Ratkaisuksi on ehdotettu myös oppivelvollisuuden pidentämistä 11-vuotiseksi. Professori ei tyrmää ehdotusta, mutta epäilee siihen sisältyvää pakkoa.

–  Monelle yhdeksännen luokankin käyminen on aikamoista pakkopullaa ja moni haluaisi toimintaa, joka oikeasti motivoi.

Sen sijaan, että oppivelvollisuutta pidennetään, toiselle asteelle siirryttäessä pitäisi kohdentaa tukea sitä tarvitseville, Jahnukainen sanoo.

Aiemmin laissa oli lauseke, joka velvoitti peruskoulun pitämään huolta entisistä oppilaistaan. Tämä oli kuitenkin peruskoululle niin iso tehtävä, että lakia muutettiin 1980-luvun alussa. Jahnukaisen mukaan laki pitäisi palauttaa uudelleenmuotoiltuna: siirtymäsuunnittelun pitäisi olla peruskoulun ja toisen asteen yhteinen tehtävä.

–  Yläkoulussa voi olla 300 oppilasta, joista 10 tarvitsee tehostettua opinto-ohjausta. Jos tuen avulla saataisiin nämä tyypit kuiville, tukeen ohjatut resurssit maksaisivat itsensä nopeasti takaisin.

Hyviäkin uutisia onneksi löytyy. Vuonna 2019 voimaan astuva uusi lukiolaki velvoittaa ensimmäistä kertaa myös lukiot tarjoamaan erityisopetusta. Lukion erityisopettajia on tällä hetkellä noin 70 ja lukioita yli 300.

Jahnukainen kiittelee lakimuutosta. Usein ajatellaan, että lukioon päätyisivät vain ne, joilla on muutenkin paremmat mahdollisuudet menestyä koulutiellä. Tämä on kuitenkin vanhanaikaista ajattelua.

–  Nuorten näkökulmasta ero lukion ja ammattikoulun välillä ei ole enää niin selkeä. Nykyään on mahdollista päästä huonommalla keskiarvolla lukioon kuin joihinkin ammattikouluihin.

Jos lukioon kuitenkin päätyy huonolla päästötodistuksella, voi vaatimustaso yllättää. Silloin voi tarvita erityisopettajan tukea, ja tätä tarvetta laki nyt paikkaa.

Nuori aikuinen kohtaa tukiviidakon

Mielenterveyspalvelujärjestelmässä on paljon korjattavaa. Tuen saaminen edellyttää usein diagnoosia, mikä tarkoittaa, että ongelmat ovat jo syvällä.

Mielenterveyspalvelujärjestelmässä on paljon korjattavaa. Tuen saaminen edellyttää usein diagnoosia, mikä tarkoittaa, että ongelmat ovat jo syvällä.

Mitä sitten tapahtuu heille, jotka eivät päädy toiselle asteelle tai työelämään?

Me-säätiön toimitusjohtaja ja Vamos-hankkeen entinen johtaja Ulla Nord kohtaa työssään näitä nuoria – miehiä, koska miehiä he useimmiten ovat.

Me-säätiön laskelman mukaan Suomessa oli alkuvuodesta lähes 66 000 syrjäytynyttä eli koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevaa, 16-29-vuotiasta.

–  Jos peruskoulun jälkeen ei pääse opiskelemaan tai töihin eikä ole kavereita, mielekkäitä harrastuksia tai tekemistä, moni syrjäytyy kotiin, Nord sanoo.

Tilanne on hankala erityisesti syrjäkylillä. Me-säätiön tietokanta osoittaa, että alueelliset erot syrjäytymisessä ovat suuria. Pienillä paikkakunnilla esimerkiksi teollisuuden häviäminen voi rajoittaa työllistymistä.

Myös maahanmuuttajat erottuvat tilastosta: kun helsinkiläisistä kantaväestöön kuuluvista nuorista 4 prosenttia on koulutuksen ja työn ulkopuolella, maahanmuuttajataustaisista nuorista samassa tilanteessa on 23 prosenttia.

Ne, jotka keskeyttävät opintonsa usein ja eri vaiheissa, kärsivät usein myös mielenterveysongelmista, selviää Nuorisobarometristä. Ulla Nord näkee mielenterveyspalvelujärjestelmässä paljon korjattavaa.

Ensinnäkin, tuen saaminen edellyttää usein diagnoosia, mikä tarkoittaa, että ongelmat ovat jo syvällä.

Ongelmana on myös, että järjestelmä toimii siiloissa: yhdeltä luukulta saa apua yhteen ongelmaan, ja jos voimavarat ovat muutenkin vähissä, on vaikea selvittää erilaisia tuen muotoja. Tarjolla on usein myös samaa kaikille: 45 minuutin tapaaminen kuukaudessa virka-aikana.

–  Se ei ole nuorten arkea. Alkuvaiheessa voisi olla hyödyllistä tavata useammin, jotta luottamus rakentuu. Työntekijöillä pitäisi olla enemmän vapautta ja resursseja pohtia, miten tietyn nuoren kanssa toimitaan.

Me-säätiö toteutti alkuvuodesta 2018 tutkimuksen, jossa se kysyi sadalta syrjäytymiskierteessä olevalta nuorelta aikuiselta, mikä heitä olisi aikanaan auttanut. Siitä selvisi, että nuoret toivoisivat terapian sijaan matalan kynnyksen tukea ja arkisia kohtaamisia. Terapeutin juttusilla käymisen moni kokee leimaavaksi.

Kasvatustieteen apulaisprofessori Kristiina Brunila johtaa hanketta, jossa tutkitaan nuorten tuki- ja kuntoutusjärjestelmiä. Hänen mukaansa ongelmana on, että tukijärjestelmät eivät aina kohtaa nuorten tarpeita.

–  Järjestelmät toistavat tietyntyyppistä käsikirjoitusta, jossa yhteiskunnallinen ongelma nähdään nuoren puutteena ja vajavaisuutena, josta nuorta sitten ’emansipoidaan’, ‘kannustetaan’ ja ‘rohkaistaan’ pääsemään irti.

Brunilan mukaan nuoret suhtautuvat tukitoimiin kriittisesti, koska eivät koe saavansa niissä ääntään kuuluviin. Nuorten pitäisikin itse päästä suunnittelemaan heihin kohdistuvia palveluita.

Aikuinenkin tarvitsee tukea

Brunilan mukaan siis tukijärjestelmät eivät vastaa nuorten tarpeita. Markku Jahnukainen näkee isona ongelmana myös tuen katkeamisen peruskoulun jälkeen. Jos varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa onkin löydetty tapoja tukea lasta, tukitoimet yleensä loppuvat, kun nuori täyttää 18 vuotta.

Lastensuojelu on velvoitettu nuorten jälkihuoltoon 21-vuotiaiksi asti, mutta Jahnukaisen mukaan käytännössä tämäkään ei aina toteudu.

Tuen pitäisi olla semmoista, että ihmiset voivat löytää oman reittinsä matkan varrella, hän sanoo.

–  Se ei välttämättä tapahdu heti, kun peruskoulu päättyy, eikä välttämättä heti, kun toinen aste päättyy, tai kun lastensuojelun sijoitus päättyy. Usein he, joilla on ongelmia, tarvitsevat tukea myös 20 ikävuoden toisella puolella tavalla tai toisella.

Jos huono-osaisuuden kasautuminen on alkanut lapsuudessa, yläkoulussa ja toisella asteella se vain vahvistuu, ellei kierrettä onnistuta katkaisemaan. Yläkoulussa annettu tukikaan ei aina riitä, jos lapsi jää täysi-ikäisenä heitteille. Jos taustalla on vaikeuksia läpi lapsuuden, pärjääkö täysi-ikäinen yksin maailmassa?

Me-säätiön tutkimuksen nuoret nostivat esille erityisesti tarpeen arjen elämänhallinnalle. Moni koki, että valmiuksia itsenäiseen elämään ei harjoitella koulussa riittävästi.

–  Nämä nuoret kipuilevat arjen kaaoksen kanssa: ei ole minkäänlaista rutiinia tai rytmiä elämässä, Nord sanoo.

Moni myös painottaa, että vanhemmat olisivat tarvinneet tukea arkeen.

–  Äiti ei tiennyt yhtään, mitä mun kanssa olis pitänyt tehdä, sanoo yksi tutkimukseen osallistuneista.

Sekä Noora Heiskanen, Markku Jahnukainen että Ulla Nord korostavat, että yksikin läheinen aikuinen voi riittää katkaisemaan nuoren syrjäytymiskierteen.

Satoja nuoria aikuisia uransa aikana kohdannut Nord sälyttää vastuuta kaikille aikuisille, jotka kohtaavat nuoren, oli kyseessä sitten opettaja, sosiaalityöntekijä, harrastustoiminnan valmentaja – tai kuka vain.

–  Monet nuoret toivat itse esille, että parasta on, kun on ollut yksi ihminen, joka on luottanut kykyihin ja kulkenut rinnalla. Ei kyse ole mistään rakettitieteestä.

Työttömyys syrjäyttää

On käynyt selväksi, että syrjäytymisen syvä ässä lähtee piirtymään jo varhaislapsuudessa. Peruskoulussa kasautuvan huono-osaisuuden kierre voi syvetä tai se voi katketa. Parhaiten syrjäytymistä ehkäistään puuttumalla siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos ihminen kuitenkin porskuttaa työikäiseksi asti, voidaanko tilanteeseen enää puuttua? Miten syrjäytyminen näkyy tässä elämänvaiheessa?

Ainakin työttömyytenä. Suomi haluaa aikuisensa töihin, ja siihen on myös kehitetty erilaisia toimia, kuten työvoimakoulutus.

Se tähtää työttömän työllistymiseen, mutta ei kuitenkaan onnistu tavoitteessaan kovin hyvin, sanoo koulutussosiologian professori Heikki Silvennoinen. Tilastojen mukaan vain alle puolet työttömistä päätyy työvoimakoulutuksen myötä takaisin töihin.

–  Työvoimapolitiikassa pitäisi ajatella työllistymistä myös kurssin jälkeen. Ilman jälkihoitoa ihminen jää helposti oman onnensa nojaan.

Silvennoisen mukaan työvoimakurssit toimivat omana saarekkeenaan, jotka valmentavat pikemminkin kilpailemaan toisia työttömiä vastaan kuin saamaan töitä.

Työttömyyden lisäksi syrjäytynyt joutuu usein ratkomaan muitakin ongelmia.

Työttömyyden lisäksi syrjäytynyt joutuu usein ratkomaan muitakin ongelmia.

Hän ei innostu pakkoon perustuvista malleista, kuten niin kutsutusta aktiivimallista. Se ei aktivoi hakemaan töitä, vaan osoittamaan näennäisaktiivisuutta.

– Mallissa toimenpiteet kohdistetaan työnhakijaan tai työttömään, kun ne pitäisi kohdistaa työpaikkojen tarjontaan.

Työttömyyden lisäksi syrjäytyneellä on usein monia muitakin ongelmia ratkottavanaan.

Me-säätiön Ulla Nord on todistanut, että vuosien ongelmakierteestä on vaikea nousta pois. Silloin ei voi odottaa nopeita ratkaisuja, joihin työllistämistoimet usein tähtäävät.

–  Meidän yhteiskunta odottaa ihan epärealistisia tuloksia. Jos elämäntilanne ja haasteet ovat rakentuneet 30 vuoden aikana, niitä ei ratkaista kolmessa kuukaudessa. Pitäisi keskittyä ratkaisemaan yksi asia kerrallaan, oli se sitten asunnottomuus, huumeongelma, työttömyys tai mielenterveysongelma.

Jos koulutusjärjestelmä on tähän asti suojannut ihmistä ja ainakin pyrkinyt tukemaan tätä, näyttäisi siltä, että työmarkkinajärjestelmä ei tähän pysty. Työmarkkinoilta ulos putoavan on yhä vaikeampi päästä niihin takaisin kiinni.

Apulaisprofessori Kristiina Brunila on kritisoinut syrjäytymiskeskustelua ja todennut, että syrjäytyneiden nuorten sijaan pitäisi yhä enemmän puhua yhteiskunnan syrjäyttävistä mekanismeista. Brunilan mukaan työelämä ja koulutus tuottavat itsessään eriarvoisuutta.

– ­Esimerkiksi nuorille aikuisille on paljon tarjolla harjoitteluja ja töitä, joista ei juuri makseta.

Eikä aina kyse ole vain siitä, ettei koulutus riittäisi.

Me-säätiön mukaan lamakausien jäljiltä työttömyys on rakenteellistunut. Heikkojen suhdanteiden ja samanaikaisten rakennemuutosten johdosta työnhakijoissa on nykyään paljon niitä, joiden koulutustausta, työkokemus tai alueellinen sijainti eivät vastaa työmarkkinoiden kysyntää.

Miksi työttömyys sitten syrjäyttää? Eikö ihminen voisi pysyä toimivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä myös ilman palkkatyötä? Heikki Silvennoisen mukaan tätä selittää vahva työnteon ideologia, joka yhteiskuntaa ohjaa.

–  Ajatus siitä, että elämä voisi olla mielekästä ilman työtä on käynyt yhä vaikeammaksi. Työnteon kultti on niin vahva. Voisi olla tervettä purkaa tätä työnteon eetosta ja pohtia vaihtoehtoisia tapoja kuulua osaksi yhteiskuntaa.

Ikääntymisen ihanne marginalisoi

Syrjäytymisen elämänpolulla on päästy nyt viimeiseen vaiheeseen. Karu päätelmä on, että kasautuvasta huono-osaisuudesta jo lapsuudesta asti kärsinyt ei välttämättä elä pitkään. Jos ihminen kuitenkin selviää eläkeikäiseksi, voidaanko tässä vaiheessa vielä katkaista syrjäytymisen kierrettä?

Yritystä ainakin on.

Kuopion kansalaisopiston Seniorit voimavaraksi -hanketta koordinoiva koulutussuunnittelija Marjo Markkanen tavoittelee syrjäytymisvaarassa olevia ikääntyneitä työkseen. Senioreiden syrjäytyminen voi näkyä esimerkiksi yksinäisyytenä tai lisääntyneenä alkoholin käyttönä.

Eläkkeelle siirtyminen, sairastuminen tai leskeys saattavat muodostua kriiseiksi ja syrjäyttää myös niin sanottuja hyväosaisia.

–  Ikääntyneillä on selvästi tarve yhteisöllisyydelle ja saada oma porukka, jossa tavata muita ihmisiä, Markkanen sanoo.

Vapaa sivistystyö voikin osaltaan toimia pehmusteena ikääntymisen muutosten keskellä, kuten omaehtoisen opiskelun hyötyjä kartoittanut BeLL – Benefits of Lifelong Learning -tutkimus vuonna 2014 osoitti.

Kun puhutaan koko ikänsä kasautuvasta huono-osaisuudesta kärsineistä, heidän tavoittaminen onkin vaikeampaa, arvioi Virpi Timonen. Hän työskentelee ikääntymisen ja sosiaalipolitiikan professorina Trinity Collegessa Dublinissa sekä dosenttina Jyväskylän yliopistossa.

–  Monenlaisia hyviä toimintoja on, mutta niillä on hyvin vaikea tavoittaa pitkälle syrjäytyneitä.

Timonen on tutkinut eurooppalaisissa yhteiskunnissa vallitsevaa aktiivisen ikääntymisen eetosta eli vakiintunutta puhetapaa. Aktiivisuus on parhaimmillaan voimavara, joka tukee ikääntyneen kykyä päättää itse elämästään.

Erityisesti politiikassa näkyy kuitenkin ihanne, joka ei välttämättä huomioi kaikkien jaksamista. Sen mukaan ikääntynyt tekee töitä niin pitkään kuin mahdollista, hoitaa sairaan puolison, vanhempansa ja lapsenlapsensa sekä osallistuu vielä vapaaehtoistyöhön.

Aktiivisen ikääntymisen ihanne näkyy myös eläkejärjestelmässä. Pitkään työskentelevät palkitaan isommilla eläkkeillä, kun taas heikommin jaksavia rangaistaan.

Jos yksilön elämänhistoriassa on huono-osaisuutta, aktiivisuuden odotus voi uuvuttaa.

–  Ne, jotka eivät mahdu tähän muottiin, syrjäytyvät entisestään.

Timosen mielestä asetelma on nurinkurinen. Eniten hyvinvointivaltion tukea tarvitsevat saavat sitä vähiten.

Taloudellista syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä joustavilla eläkeratkaisuilla. Hoivapalveluita voisi tutkijan mukaan tarjota nykyistä avokätisemmin niille, jotka eivät pysty vastaamaan odotuksiin itsenäisestä, aktiivisesta elämästä. Ennen kaikkea ikääntyneen pitäisi kuitenkin itse päästä vaikuttamaan siihen, minkälaisia palveluita hän saa.

Nuorten syrjäytymisestä puhutaan paljon, mutta Timonen sanoo, että myös ikääntyneiden syrjäytymisestä pitäisi puhua.

–  Ensinnäkin, jo inhimillisyyden nimissä. Toiseksi, syrjäytyminen on sidoksissa moniin sairauksiin, jotka tulevat pidemmän päälle yhteiskunnalle kalliiksi.

Näyttäisi siis siltä, että mitä pidemmälle koulutuspolkua ihminen pääsee, sitä todennäköisemmin hän pääsee osaksi työelämää ja voi elää hyvän elämän. Monet syrjäytymisen riskitekijöistä kehittyvät varhain, mutta mahdollisuuksia puuttua huono-osaisuuden kierteeseen on paljon.

Mitä pidemmälle mennään, sitä vähemmän tukea kuitenkin saa. Joko se ei kohtaa tuen tarvitsijaa tai näännyttää yksilön.

Kristiina Brunila on tuonut esille, että yksilöiden sijaan huomio tulisi kohdistaa koulutuksen ja työelämän syrjäyttäviin rakenteisiin, sillä monet syrjäytymisen merkeistä, kuten koulutuksen ja työn puute sekä köyhyys ovat lopulta yhteiskunnallisia ongelmia.

Sen sijaan, että pohditaan, pärjäävätkö tietyt ryhmät – pojat, kympin tytöt, mielenterveysongelmaiset, työttömät – pitäisikö kysyä, miten yhteiskunta joustaa eri ryhmille?

Syrjäytymisen purkaminen vaatii paljon ennen kaikkea päättäjiltä ja asiantuntijoilta, vahvistaa myös Virpi Timonen. Se vaatii paljon syrjäytymättömiltä.

Artikkelia varten on haastateltu myös varhaiskasvatustieteen professori Maarit Alasuutaria.

Miksi termi syrjäytyminen on ongelmallinen?

Apulaisprofessori Kristiina Brunilan mielestä syrjäytymis-termi edellyttää nykyistä kriittisempää tarkastelua. Sitä käytetään nyt pikemminkin oikeuttamaan poliittista ohjausta ja korjausta käyttäytymiseen kuin tukemaan nuoria ja ymmärtämään, mistä huono-osaisuus on seurausta.

Nuorten tukijärjestelmiä ja syrjäytymispolitiikkaa tutkinut Brunila sanoo, että köyhyys ja eriarvoisuus kasaavat huono-osaisuutta. Toisin sanoen yhteiskunta jakaa pelimerkkejä epäreilusti.

Samanaikaisesti lasten ja nuorten asemaa koskeva keskustelu on edelleen ”huolipuhetta aikuisilta aikuisille”.

– Kun olemme purkaneet ideologioita järjestelmien taustalla, sieltä paljastuu aika taloustalkoohenkinen ja keskiluokkainen ideaali ja valitettavasti hyvin kapea ihmiskuva. Olisi siis naiivia väittää, että näillä kaikilla huolipuheilla ja tukijärjestelmillä halutaan ja siitä seuraa pelkästään hyvää. Entä jos kerrankin kokeilisi jättää nuoret rauhaan, mitähän siitä seuraisi?

Katso videohaastattelusta köyhyystutkija Maria Ohisalon ajatuksia syrjäytymisestä.