Työkulttuuria voi muuttaa joukkovoimalla

Huomio pitäisi suunnata yksilöstä työelämän rakenteisiin, uskovat psykoanalyytikko Pertti Simula ja yliopistotutkija Päivi Siivonen.

Teksti: Annu Griñan Kuva: Helsingin yliopisto, Pertti Simula

– Freud sanoisi, että jos vanhemmat voivat huonosti, he siirtävät ongelmat lapsiinsa, psykoanalyytikko Pertti Simula pohtii.

– Mutta millainen yhteiskunta tuottaa huonosti voivia aikuisia?

Tähän kysymykseen Simula etsii vastausta.

Hänen mukaansa kilpailuun ja pahoinvointiin johtava kierre on kiihtynyt viime vuosina. Se sai alkunsa 80-90-luvuilla nousukauden myötä, kun yhteiskunnasta ”ryhdyttiin purkamaan pehmeitä arvoja”.

Seuraukset näkyvät nyt muun muassa masennustilastoissa.

Kilpailusta on tullut jo niin normaali olotila, että sille on lähes sokeuduttu.

– Kilpailuhan aiheuttaa sen, että pitää voittaa itsensä huomenna ja kaikki muut taas huomenna. Työpäivästä tulee suoritus ja siitä haluaa äkkiä pois, kotiin, eläkkeelle.

Muutos yksilöissä ja yhteiskunnassa

Tavallisin tapa reagoida lisääntyviin vaatimuksiin on sopeutua ja vaatia ratkaisua itseltään.

Kun se ei onnistu, itsesyytökset kasvavat ja ihminen uhriutuu. Tästä seuraa Simulan mukaan väsymystä, masennusta ja jännitysoireita.

Toinen, ja se parempi tapa olisi osoittaa, ettei kykene kiivaaseen työtahtiin. Jos aiemmin tehtävän hoitamiseen on ollut aikaa puoli tuntia ja nykyään vartti, se pitää kertoa esimiehelle.

– Tiedon on mentävä sinne, missä valta on ja sieltä eteenpäin.

Ja missäs se maailman valta sijaitsee, hän kysyy ja vastaa itse:

– Wall Streetillä.

Brasiliassa valtaosan vuodesta asuva Simula ehti työskennellä Valmetin traktoritehtaalla kymmenisen vuotta useissa vastuutehtävissä ja lopulta Brasilian yksikön varatoimitusjohtajana ennen päätymistään nykyiseen ammattiinsa.

Hän jakaa työelämän tutkijoiden näkemyksen siitä, että markkinatalouteen pohjaava työelämämalli saa aikaan uupumusta.

Ellei muutosta tapahdu sekä rakenteissa että yksilöissä, käännöstä parempaan ei ole luvassa.

Epäkohdat esiin

Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen yliopistotutkija Päivi Siivonen pohtii usein, mikä voisi olla keino korjausliikkeeseen.

– Yksilö voi niin sanotusti hypätä pois oravanpyörästä tai tuunata omaa työtään, mutta rakenteiden muuttaminen vaatisi silti isompaa kansanliikettä.

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Siivonen on erikoistunut aikuisuuden, koulutuksen ja työn kysymyksiin.

Hänen mukaansa kiinnostavaa yhteiskunnallista muutosta edistävät Suomessa tällä hetkellä tutkijat Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe, jotka irtisanoutuivat muutama vuosi sitten tehtävistään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja perustivat yrityksen. Henttonen ja LaPointe puhuvat nyt yksilökeskeisen itsensäjohtamisen sijaan työ- ja johtamiskäytäntöjen uudistamisesta.

Siivonen ennakoi samankaltaisen liikehdinnän syntyä myös tulevaisuudessa, kun yksilöt kyllästyvät kasvaviin vaatimuksiin. Sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.

– Yliopistossa keino vaikuttaa on tehdä tutkimusta ja tuoda julki näitä epäkohtia, mutta missä tahansa työyhteisössä muutos voi lähteä liikkeelle pienistä käytännön asioista, joita työntekijät ryhtyvät edistämään, hän sanoo.

Mahdollisuus vastarintaan pysyy

Jos Pertti Simula saisi päättää, työelämässä ja yhteiskunnassa laajemminkin siirryttäisiin mahdollisimman suoraan demokratiaan. Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kansalaiset äänestävät kerran viikossa tärkeistä ja periaatteellisista kysymyksistä.

– Aivan kuten parisataa vuotta sitten tapana oli mennä kerran viikossa kirkkoon.

Toki entinen yritysjohtaja ymmärtää, että kyseessä on utopia. Mutta hän uskoo muutokseen, joka nousee ruohonjuuritasolta.

Simulan teeseihin kuuluu, että kun yksittäinen työntekijä toimii yhteiseksi hyväksi, myös työyhteisö muuttuu.

– Se johtaa väistämättä tasa-arvoisempaan työkulttuuriin.

Pelkoa työpaikan menettämisestä, pomon suuttumisesta tai heikkouksiensa myöntämisestä ei kannata väistellä. Sen sijaan on tärkeä oppia tuntemaan ja hyväksymään pelkonsa, jotta se ei saa valtaa.

– Silloin ei enää nujerra tunnettaan, vaan alkaa toimia.

Päivi Siivonen uskoo, että aina on olemassa mahdollisuus vastarintaan ja toisin tekemiseen.

– Katse pitää silti suunnata rakenteisiin, pois yksilöistä.