Populismi on uudissanatehdas

Valtio-opin dosentti Emilia Palonen kertoo, miksi kaikki puolueet tarvitsevat populismia.

Teksti: Karoliina Knuuti Kuva: Karoliina Knuuti

Populismi ei ole aate vaan retoriikkaa,

jossa olennainen ajatus on ”me vastaan muut”.

Populismissa ei sanota tarkasti, keitä me olemme, vaan se voi sisältää paljonkin erilaisuutta. Usein tarkemmin määritelty identiteetti on se ”toinen”, ja sitä voi määrittää vaikkapa ihonväri tai uskonto.

Populismi-sanan käyttöä pitäisi vähentää. Pitäisi tehdä ero eri liikehdintöjen ja populismin välille. Me emme näe metsää puilta, jos puhumme kaikesta populismina.

Määritelmäni mukaan myöskään mikään yksi puolue ei ole populistinen vaan samankaltaista puhetapaa voidaan tunnistaa muualtakin, ja on tärkeä nähdä, minkä aatteiden yhteydessä se milloinkin esiintyy.

JOKAINEN PUOLUE TARVITSEE populismia, sillä se luo linkkiä kansan ja kansaa edustamaan pyrkivien poliitikkojen välille.

Yhteiskunnassa ei nimittäin ole olemassa ennalta annettuja ryhmiä, joilla olisi jokin yksi tietty tarve tai tavoite, mistä johtuen he äänestäisivät automaattisesti jotain tiettyä puoluetta.

Usein ihmetellään, miksi ihmiset äänestävät omia etujaan vastaan vaaleissa. Mutta eiväthän ihmiset koskaan toimi objektiivisten intressiensä mukaan, vaan samaistuminen ohjaa äänestyskäyttäytymistä. Poliittisessa retoriikassa tuotetaan ihmisille samaistuttavaksi kiinnittymispintoja ja vaatimuksia.

Myös vakiintuneemmassa politiikassa kaikkien on tunnistettava itsensä jossain. Voidaan sanoa esimerkiksi, että ‘SDP on työväenpuolue ja se edustaa työväenluokkaa’.

Yleispuolueen täytyy olla jossain määrin populistinen.

Populismissa nimetään vaatimusten lisäksi vastapuoli, joka estää niitä toteutumasta. Esimerkiksi uhkan luominen on hyvä tapa saada omalle toiminnalle oikeutusta.

Yhtä asiaa ajavat pienpuolueet hakevat tietysti myös samaistumista äänestäjistä. Jos puolueet pääsevät eduskuntaan, ne neuvottelevat tilaa tavoitteilleen.

Yleispuolueenkin täytyy olla jossain määrin populistinen, jotta monenlaiset vaatimukset mahtuvat sen agendalle. Menestyksekäs puheenjohtaja pystyy ajamaan useita asioita siten, että se uppoaa kansaan.

Populismi synnyttää tyypillisesti uudissanoja. Uusien termien etsiminen on yleistä kaikessa politiikassa, mutta populismissa ne liittyvät siihen, että ennalta ei ole riittävästi vakiintuneita samaistumisen kohteita.

Uudissanat vahvistavat omaa sanomaa ja niitä käyttämällä luodaan populismille tärkeää vastakkainasettelua. ‘Suvakit, jytkyt, elintasopakolaiset’. ‘Me tavalliset suomalaiset vastaan kukkahattutädit’. ‘Kaikki, jotka eivät ole me, ovat meitä vastaan’.

Uusliberalistinen populismi on ihan mahdollista!

KOSKA POPULISMILLA SINÄLLÄÄN ei ole mitään aatteellista sisältöä, sitä voidaan käyttää erilaisten asioiden ajamisessa. Populismin ei siis tarvitse kietoutua kansaan eikä mihinkään etniseen identiteettiin.

Mielestäni uusliberalistinen populismi on ihan mahdollista! Esimerkiksi Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron voitti vaalit populismilla, vaikka hän ei itse olisikaan populisti.

Jos puolustaa vaikka hyvinvointivaltiota, siinäkin luodaan yhtä lailla ‘me’ kansalaiset, jotka käytämme julkisia palveluita. Ja vastapuolelle jäävät ‘ne’ toiset, jotka ajavat leikkauspolitiikka, ja heidän aatteelliset taustaoletuksensa.

Populismi esiintyy usein yhdessä nationalismin kanssa, koska vastakkainasettelu on molemmissa tärkeää. Oikeistopopulismissa Euroopassa puhutaan kansasta suhteessa eliittiin sekä siitä, ketkä ovat olleet täällä ensin. ”Aito kansa” taas sekoittuu ihmisten mielessä etnisyyteen tai kansakuntaan.

 

Rasistiset piirteet eivät ole kiinteä osa populismia, mutta niitä saatetaan hyödyntää vallantavoittelussa. Esimerkiksi Unkarin Fidesz-puolue oli alun perin eliitinvastainen liike. Kun poliittisesti löytyi tilausta nationalismille, Victor Orbán sekoitteli mukaan etnokansallista retoriikkaa, sanoo Emilia Palonen.

KUN POPULISTIT PÄÄSEVÄT VALTAAN, heidän on enää vaikea olla eliitinvastaisia, ellei eliitti ole sitten joku ulkopuolella oleva, esimerkiksi Euroopan unioni tai kansainvälinen järjestelmä.

“Populismi on sitä, että ollaan kansan puolella ja minähän olen kansa”.

Jos populistinen liike on vallassa, riski on, että se menee niin äärimmilleen, että se alkaa oikeuttaa itseään pelkästään itsellään. Yksi kiinnekohta, kuten slogan, vastakkainasettelu tai johtaja, alkaa määrittää ikään kuin pysyvästi koko puoluetta ja kaikkia sen vaatimuksia.

‘Populismi on sitä, että ollaan kansan puolella ja minähän olen kansa’.  Tällainen tyhjyys on mahdollista populistisessa puheessa.

Kun näin käy, on enää vaikea saada selvää, mitä käytännön politiikkaa taustalla ajetaan. Silloin ei enää käydä debattia siitä, mitä kansa on ja mitä kansa haluaisi.

Kun populistinen puolue on vallassa, myös oppositio voi muuttua populistiseksi ja alkaa puolustaa oikeuttaan olla vallassa sillä, että ‘tuo toinen’ olisi vielä pahempi.

Tähän liittyy se, että jotkut tutkijat määrittelevät populismin demokratian vastaiseksi.”