TEEMA Sivistyksen asialla

Yhteinen hyvä uhattuna

Sivistys on oikeudentajua ja ymmärrystä maailman tapahtumista. Sen perusteet on aikoinaan luotu terveysopissa. Uuden polven sivistystyötä tekee muun muassa räppäri Paleface.

Teksti: Annu Griñan Kuva: Karoliina Knuuti

Sivistyksellä näytti hetken aikaa menevän huonosti.

Ensin arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila kertoi jättävänsä Suomen pettyneenä suuriin koulutusleikkauksiin.

Seuraavaksi vuoden 2015 Finlandia-voittaja Laura Lindstedt kohautti arvostelemalla palkintopuheessaan hallituksen politiikkaa ”tyhjästä tsemppihengestä, joka on ottanut sivistyksen paikan”.

Pian kaikki oppositiopuolueet allekirjoittivat RKP:n ja Vihreiden aloitteesta välikysymyksen, jossa päätyivät syyttämään hallitusta jopa sivistysvastaisuudesta.

Välikysymys oli jo toinen saman hallituskauden aikana.

Sitten uhkakuva kävi suureksi ja alkoi syntyä puolustusreaktiota. Julkisuuteen pulpahteli sanoja ja tekoja sivistyksen puolesta.

Journalismin kollektiivi Long Play julkaisi loppuvuodesta 2016 Sivistyksen joulu -videokampanjan, jossa tunnetut henkilöt asettuivat kameran eteen puhumaan asian tärkeydestä.

Samoihin aikoihin Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi puolusti pääkirjoituksessaan sivistystä ja totuutta avoimen demokratian kivijalkana.

Alkuvuodesta 2017 työmarkkinakeskusjärjestö Akava aloitti juhlavuoden kunniaksi juttusarjan teemalla Sivistysyhteiskunta 2117, jossa siteerataan tutkijoita, taiteilijoita ja vaikuttajia.

Yleisellä tiedolla ei tunnu olevan merkitystä.

Sivistyksestä puhuminen, sen määritteleminen ja siitä riiteleminen nousi ainakin eliitin kestoharrastukseksi.

− Puolustusreaktio näyttää syntyneen siltä, että sivistyksen koetaan olevan uhattuna. Se liittyy uudenlaiseen ilmapiiriin, jossa yleisellä tiedolla ei tunnu olevan merkitystä, ja vaihtoehtoiset faktat tai perusteettomat heitot toistuvat jopa poliittisessa puheessa, summaa Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Leena Koski.

Hän on tutkinut kasvatuksen ja koulutuksen sosiologiaa sekä sivistystyön historiaa. Tutkijan näkökulmasta sivistystä uhkaa kaksi limittäistä ilmiötä: ihmisten huono käytös ja koulutusrakenteiden muutos.

Sivistys on huolehtimista

Kun suomalaista sivistystä ryhdyttiin kansallisuusaatteen myötä rakentamaan 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, elettiin hyvin erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin nyt. Suomi oli vielä yksi Venäjän ruhtinaskunnista, ja valtaosa kansasta vain rippikoulun käynyttä maaseutu- ja työläisväestöä.

Maailmalla oli käynnissä monta murrosta. Teollistuminen oli jo tuonut koneet ja laitteet osaksi kaikkien arkea, ja metsäteollisuus loi maaseudulle uudenlaisen rahatalouden. Rautatieliikenne ja höyrylaivat kuljettivat sekä ihmisiä että aatteita yli maiden rajojen.

Suomen kielestä oli vastikään tullut maan toinen virallinen kieli, ja pian syntyi tarve kansansivistykselle, jossa aikuisväestöä ryhdyttiin opettamaan elämän perustaidoissa. Tuolloin se tarkoitti esimerkiksi terveysoppia ja itsestä huolehtimista luku- ja kirjoitustaidon ohella.

Kansansivistysprojekti palveli kahtalaista tarkoitusta: maaseutuväestön ja työläisten valistaminen antoi oikeutuksen ajan eliitille toimia poliittisissa tehtävissä ja samalla se lisäsi yksilöiden ymmärrystä itsestään ja yleisestä hyvästä.

Yhteinen hyvä on uhattuna.

Näkemys ihmisestä inhimillisenä olentona, joka ei pärjää maailmassa vain faktatiedon voimalla, vaan tarvitsee tuekseen sisäistä valoa ja itsetietoisuutta, on yhä sivistysidean ytimessä.

Sivistysteoriassa se on nähty kuin luonnonvoimana, joka levittäytyy ihmisten ympärille kokonaisvaltaisesti, Koski muotoilee.

− Ajateltiin, ettei kysymys ole pelkästään minusta tai sinusta, vaan jostain suuremmasta, kaikille hyvästä maailmasta. Kun perusta on kunnossa, pystyy huolehtimaan myös naapureistaan ja niin edelleen.

Mielipiteet kilpailevat tutkimuksen kanssa

Mutta nyt tämä yhteinen hyvä on uhattuna.

Professori mainitsee esimerkkinä kilpailu- ja kykypuheen eli koulutuksen arvottamisen mitattavien tavoitteiden ja taitojen mukaisesti.

− Mikäli koulutuksen sisältöjä suunnataan yhä enemmän suoraan työelämän valmiuksiin ja niin sanottuun työmarkkinakelpoisuuteen, vie se pohjaa ajatukselta, että koulutus ja oppiminen itsessään olisi tärkeää.

Tämä taas antaa viestin, että työmarkkinoista riippumattomalla, tutkitulla tiedolla ei ole arvoa.

Julkinen puhe ”kaikenmaailman dosenteista” entisestään ruokkii ilmiötä. Tutkitun tiedon kyseenalaistaminen ja perättömien tietojen leviäminen liittyvät samaan kuvioon. Mielipiteet kilpailevat tieteen ja totuuden kanssa.

− Elämme lyhyen keskittymiskyvyn ja voimakkaiden reaktioiden aikakautta, mikä synnyttää niin sanotun kaikukammio-efektin eli tyhjiöön huutelun. Somessa pyörii sellainen elämänkoulu-tyyppinen kela, jossa ei oikeasti tiedetä asioita, sanailee räppäri Karri Paleface Miettinen.

Hänet tunnetaan sivistyksen puolestapuhujana, runoilijana ja vasemmistolaisena ihmisoikeusaktivistina, jonka sanoitukset vilisevät viitteitä yhteiskuntaan ja historiaan.

Millaista on nykyajan kansansivistys?

Miettinen on esimerkki modernista kansansivistäjästä. Vuonna 2016 Suomen Kulttuurirahasto palkitsi artistin nykyajan runonlaulusta ja sosiaalisesta tarkkanäköisyydestä.

– Vaikka mulla ei ole korkeakoulun loppututkintoa, näen itseni aika sivistyneenä miehenä. Mulla on laaja yleistieto ja kiinnostusta asioita kohtaan. Sivistys on myös käyttäytymistä ja tapa keskustella, sellaista sivistynyttä puheenpartta, ja se jos mikä on vähän ongelmallista ihmisille tällä hetkellä.

Räppäri Paleface puhuu sivistyksestä.

– Maailma on tullut pisteeseen, jossa meidän on pakko kyseenalaistaa kaikki valtarakenteet, sanoo räppäri Karri Miettinen.

Aggressiivinen reagointi asioihin on huolestuttavaa, sillä sivistykseen kuuluu maltti ja väittelytaito. Eikä väittely tarkoita riitelyä.

– Somea ei ole luotu todellisen keskustelun alustaksi. Jos siellä on keskusteluketju käynnissä, niin ei se ole mitään oikeaa keskustelua. Se on nykyään kuitenkin pääasiallinen tapa, miten me vaihdetaan mielipiteitä, Miettinen pohtii.

Jos siis jotain tulisi korjata, se olisi maltti perehtyä asioihin.

– Muuten syntyy vihapuhetta ja foliohattuhommaa.

Ääriajattelijaksi syytetty Karri Miettinen

Neljä vuotta sitten Miettinen sai kutsun Valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -asiantuntijaryhmään, joka vastaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlallisuuksien suunnittelusta.

Pian hän sai kuitenkin tuta, mitä asiantuntijuuden kyseenalaistaminen ja mainemyrsky omassa elämässä tarkoittavat.

Räppäri Palefacen kasvokuva.

− On hienoa, että pystyn ihmisoikeusaktivistina vaikuttamaan henkeen, jossa satavuotisjuhlia Suomessa vietetään, Miettinen viittaa paikkaansa Suomi 100 -asiantuntijaryhmässä.

Silloinen kansanedustaja, nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) teki kirjallisen kysymyksen eduskunnalle artistin kyvystä hoitaa tehtäväänsä, sillä Miettinen oli radio-ohjelmassa viitannut marsalkka Mannerheimiin sotarikollisena.

Nopeasti keskustelu paisui, ja otsikoissa artisti jo vaati Mannerheim-patsasta pois Helsingin keskustasta.

Faktojen valossa näyttää, että kaikki osapuolet tulkitsivat historiaa ja toisiaan ohi totuuden, kuten Tiede-lehti myöhemmin valaisi, mutta ääriajattelija-nimitys jäi Miettisen mieleen.

Elokuussa räppäriltä ilmestyy teos Viides Maamme-kirja eli ajatuksia suomalaisuudesta, jossa hän käy järjestelmällisesti läpi muun muassa Niinistön ja Perussuomalaisten häneen kohdistaman arvostelun ja antaa siihen vastauksen.

”Sivistys on ase hyvän ja pahan kamppailuun”

Artisti toimii kuten saarnaa, mutta miksi se tuntuu olevan monelle niin vaikeaa?

Professori Leena Koski sanoo, että sivistynyt keskustelutapa on nykyisessä ilmapiirissä määrittynyt halveksittavaksi ja naurettavaksi, jopa vääräksi.

Vaikka valtaosa suomalaisista ei näin ajattelekaan, asetelma toistuu esimerkiksi äänekkäässä, rasistisessa puheessa. Se saa pienen, keskustelukulttuuriltaan hiljaisen kansan keskuudessa kohtuutonta huomiota.

Lisäksi nykyaikaa leimaa suoranainen lukutaidottomuus, tutkija arvioi.

− Suomalaiset ovat kovia lukemaan, mutta on myös iso porukka, jolla ei koskaan ole ollut kirjastokorttia tai jotka eivät vain koskaan lue. Ihmiset tulkitsevat tekstejä omista ennakko-oletuksistaan käsin eivätkä pysty näkemään vivahteita tai tyylilajia ja ymmärtämään sanomaa oikein.

Koski ehdottaa ratkaisuksi uutta sivistysprojektia, jossa ihmiset opetettaisiin lukemaan myös sisällöllisesti ja empaattisesti. Sen pitäisi lähteä samoista tarpeista kuin 1880-luvun kansanvalistuksen.

Laaja-alainen ymmärrys maailmasta, jossa kaikki eivät toimi samalla tavalla ruokkii myös myötätuntoa. Se olisi varsin toimiva keino keskusteluilmapiirin pehmentämiseen.

− Ei ole kyse vain siitä, että osataan lukea, laskea tai ajatella filosofisesti, vaan ihmisen koko olemuksesta, hyvän ja pahan taistelusta. Sivistys on viime kädessä ainoa ase siihen kamppailuun.

Lähteinä käytetty teoksia Valoa kansalle – 140 vuotta suomalaista sivistystä sekä Sivistymisen idea – Vapaan sivistystyön eetosta etsimässä. 

Aiheesta lisää:

Näin Jaakko Hämeen-Anttila kuvaa tieteen nykytilaa Yle Puheessa.

Tällainen oli Laura Lindstedin vuoden 2015 Finlandia-palkintopuhe.

Miten viestintäyrittäjä Taru Tujunen korjaisi sivistyksen imagoa?