Tulokset aihetunnisteella
#taide

Kohuista huolimatta pitää uskaltaa toimia, sanoo taiteilija Pirkko Saisio

Taiteilijan on tartuttava epämiellyttäviin ja ristiriitaisiin teemoihin silloinkin, kun se herättää kritiikkiä omassa lähipiirissä. Etenkin silloin. 29.01.2019

Taidekasvatusta läpi elämän, toivovat tutkijat

Taiteen tulisi kuulua kaikille samalla tavoin kuin terveyspalveluiden. Silti esimerkiksi musiikista innostuneet aikuiset jäävät helposti taideopetuksen ulkopuolelle. 28.01.2019

Ensin tunne, sitten ajatukset

Lopullinen merkitys taiteelle syntyy yleisön mielessä. 28.01.2019

Taiteen ymmärryksen jäljillä

Taidetta tarvitaan muuhunkin kuin parantamaan tuottavuuttamme ja ehkäisemään syrjäytymistä. Sitten pitääkin enää selittää, mihin. 28.01.2019

Gallup: Mihin taidetta tarvitaan?

Kysyimme kansalaisilta, mihin taidetta oikein tarvitaan. Vastaukset koskettivat. 28.01.2019