TEEMA Tilaa oppimiselle

Mitä ja kenen ehdoilla opitaan?

Huipputavoitteiden sijaan olisi tärkeämpää sijoittaa siihen, että kaikki pysyvät mukana. Professorit Piia Seppänen ja Heikki Silvennoinen arvioivat koulutusbisneksen vaikutusta oppimiseen.

Teksti: Hanna Laalo

Pääministeri Juha Sipilän hallitus visioi vuoden 2015 hallitusohjelmassa Suomea maana, ”jossa tekee mieli koko ajan oppia uutta”.

Oppimisen ylistys ja siihen ladatut toiveet kertovat tutkijoiden mukaan muustakin kuin ihmiskunnan vilpittömästä innosta kehittyä.

− Voisi sanoa, että ilmiössä yhdistyvät elinkeinoelämän ja uuden nousevan luokan kilpailukykyintressit, arvioi kasvatussosiologi, professori Heikki Silvennoinen.

Hän työskentelee Turun yliopiston Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus CELEssä ja on urallaan perehtynyt elinikäisen oppimisen ilmiöihin.

Silvennoisen mukaan keskustelu elinikäisestä oppimisesta on muuttunut. Nykyään puhutaan esimerkiksi yksilön keskeneräisyydestä ja puutteista, joihin itsensä jatkuvaa kehittämistä ja oppimisen iloa tarjotaan ratkaisuksi.

− Elinikäinen oppiminen nähdään välttämättömyytenä ja jatkuvan oppimisen vaatimukset oikeutettuina. Tässä mielessä elinikäinen oppiminen on nykyään väestön hallintaa: se ohjaa ihmisen ajattelua ja toimintaa sekä muokkaa ihanteita.

Jatkuvasti puutteitaan arvioiva ja itseään kehittävä yksilö on ikään kuin tämän ajan mallikansalainen.

− Hän on itsensä, työpaikkansa ja koko kansantalouden asialla.

Markkinoituva koulutus

Globaalia koulutusliiketoimintaa tutkiva koulutuspolitiikan professori Piia Seppänen sanoo, että bisnesajattelu on voimistunut koulutuksen ja oppimisen alalla.

Hän on kollegoidensa kanssa tehnyt tutkimusta koulutusbisnestapahtumissa, joissa kaupalliset toimijat esiintyvät oppimisen ja koulutuksen asiantuntijoina.

Professori Piia Seppäsen kuva.

Oppimisen tapahtumissa näkyy entistä enemmän kaupallisia toimijoita, sanoo aihetta tutkinut professori Piia Seppänen. Kuva: Turun yliopiston viestintä.

Parhaillaan hän selvittää tutkimusryhmineen Suomen Akatemian rahoittamassa HOPES-tutkimushankkeessa yksityisten toimijoiden osallistumista julkisiin koulutusjärjestelmiin Suomessa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa.

− Erilaisia oppimis- ja koulutuspalveluita tuotetaan taloudellisen voiton tavoittelemiseksi ja ylikansallisissa yhteyksissä, Seppänen tiivistää kansainvälistä tutkimuskeskustelua.

Hän sanoo, että Suomessa viranomaiset ja elinkeinoelämän toimijat ovat synnyttäneet keskenään verkostomaista yhteistyötä, jolla luodaan koulutusliiketoimintaa ja vaikutetaan markkinoihin.

Seppänen toivoo keskustelua koulujen ja opettajaresurssien käyttämisestä koulutusteknologiatuotteiden tuotekehitykseen ja -testaukseen. Koulutusvienti on ollut viime hallituskausilla keskeinen agenda.

− Koulutuksesta puhutaan ylipäänsä yhä enemmän taloudellisen arvon kautta sekä yritysmaailmaan kuulunein termein kuten pitchaus ja innovaatiot.

Hän pitää kyseenalaisena koulutuksen alistamista markkinavoimille.

Vallalla oleva, arviointia korostava koulutuspolitiikka tuottaa Seppäsen mukaan tarvetta koulutusbisnekseen.

Koulua olisi hyvä kehittää ensisijaisesti siellä toimivien ammattiryhmien voimin.

− Entä jos kääntäisi katsetta siihen, miten koulujen asemaa moniammatillisina yhteisöinä voisi vahvistaa? Seppänen pohtii.

Suunta yhteiskunnasta yksilöön

Oppimishypessä merkillepantavaa on, että samalla kun oppimista ylistetään, kasvatuksesta ja koulutuksesta puhutaan vähän. Miksi?

Ajatus siitä, että oppiminen oppilaitoksissa olisi parasta tai tehokkainta on muuttunut, arvioi Heikki Silvennoinen.

Koulutuksen tehostamiseksi toteutetut säästöt on voitu perustella ajatuksella, jonka mukaan koulutus ja opettaminen eivät ole se tärkein asia vaan oppiminen – mieluiten autenttisissa ympäristöissä.

− Koulutus ymmärrettiin aiemmin yhteiskunnallisena hyödykkeenä, johon voitiin kytkeä muita yhteiskuntapoliittisia tavoitteita – sellaisia kuin tasa-arvo, hyvinvointierojen kaventaminen, väestön sivistystaso, osallisuus. Oppiminen taas nähdään hyvin yksilökohtaisena asiana. Yhteiskunnallisesta hyödykkeestä on tullut yksilöiden hyödyke, väline yksilöiden keskinäiseen kilpailuun, Silvennoinen sanoo.

Professori Heikki Silvennoisen kuva.

Onko oppimisesta tullut väline yksilöiden keskinäiseen kilpailuun, pohtii professori Heikki Silvennoinen. Kuva: Karoliina Knuuti, KVS.

Hän pitää huolestuttavana työelämässä ja koulutuksessa kiristynyttä kilpailua. Pelkona on, että huippuyksiköiden ja huippusuoritusten palvonnan ja kovenevan kilpailun myötä syntyy kasvava joukko loppuun palaneita ja näköalattomuuden vuoksi kilpailusta ulos jättäytyneitä.

Koska ongelmat ulottuvat yhteiskunnan eri alueille, myös ratkaisukeinoja tulisi etsiä laajalti.

− Tämä on iso yhteiskuntapoliittinen kysymys, jota ei voi ratkaista pelkästään koulutuspolitiikan keinoilla.

Elinikäisen oppimisen tavoitteet muuttuvat

Silvennoinen pitää järkevänä, että elinikäisen oppimisen edistämiseksi voimavaroja suunnattaisiin perusopetukseen, missä luodaan pohjaa kasvavan kansalaisen oppimiskäytännöille, kiinnostuksen kohteille, itsetuntemukselle ja itsearvostukselle.

Tasa-arvon näkökulmasta olisi erityisesti tuettava eri tavoin oppivia ja koetettava kompensoida muita heikompi lähtökohtia.

− Huippujen tuottamista tärkeämpää on sijoittaa siihen, että kaikki pysyvät jotenkin mukana, löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa ja voivat kunniallisesti elättää itsensä, Silvennoinen sanoo.

Kysymys onkin siitä, minkä vuoksi, mitä ja kenen ehdoilla opitaan.

Vaikka jatkuvasta oppimisesta puhutaan aikamme uutena oivalluksena, ajatus koko eliniän jatkuvasta oppimisesta on vuosisatoja vanha.

Elinikäisen oppimisen määrettä on eri aikoina täytetty monilta tahoilta ja monin tavoin.

Toisin sanoen se, mitä elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan, on historiassa vaihdellut sen mukaan, mitä on pidetty arvokkaana ja millaisia intressejä sen avulla on haluttu edistää.

Tutkimuslähteet:

  • Kristiina Brunila, Jussi Onnismaa & Heikki Pasanen (toim.). Koko elämä töihin – koulutus tietokykykapitalismissa. Vastapaino & Kansanvalistusseura, 2015.
  • Heikki Kinnari. Elinikäinen oppiminen ihmistä määrittämässä – genealoginen analyysi EU:n, OECD:n ja UNESCO:n poliitikasta. Väitöskirja (tulossa).
  • Piia Seppänen. Koulutuspolitiikka vertailevassa ja kansainvälisessä koulutustutkimuksessa. Yhteiskuntapolitiikka 83:4, 2018.
  • Heikki Silvennoinen & Heikki Kinnari. Koulutus, kilpailukyky ja hallinta. Teoksessa Esko Harni (toim.). Kontrollikoulu. Näkökulmia koulutukselliseen hallintaan ja toisin oppimiseen. Jyväskylä: Kampus Kustannus, 2015.