TEEMA Tilaa oppimiselle

Oppimisen tulevaisuudessa luodaan villisti

Hehkutus on pakkoa tehokkaampi keino saada ihmiset oppimaan.

Päälavan punainen valaistus säkenöi elinvoimaa, musiikki soi, juontajat hassuttelevat ja high fivet sinkoilevat.

Tällaista on oppimisen tulevaisuudessa. Voimaannuttavaa, energistä, superpositiivista.

On syyskuu 2019. Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolle pystytetty vuotuinen oppimisen festivaali Dare to Learn julistaa, että oppiminen on ajateltava uudelleen.

Kaulaan ripustettava nimilappu roolittaa kävijät inspiraattoreiksi ja uskaltajiksi.

− Tarvitsemme lisää osaamista ja ymmärrystä, emme informaatiota, sanoo tapahtuman operatiivinen johtaja Antti Kaivola.

Tuotantotaloutta ja organisaatiomuotoilua opiskellut Kaivola on ollut mukana järjestämässä oppimisen tapahtumaa vuodesta 2018. Toiminnallisuuteen perustuva Dare to Learn on Kaivolan mukaan ilmiö, jota maailma kaipaa.

Oppiminen on hänen mielestään yhä sidoksissa koulutusjärjestelmään, joka luotiin maatalous- ja teollisen yhteiskunnan tarpeisiin ja keskittyi tiedon siirtämiseen oppilaiden haltuun.

Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua, sillä kohtaamamme ongelmat ovat globaaleja, ja tietoa on saatavilla sekunneissa enemmän kuin pystymme ikinä käsittelemään.

Kilpailukykyä kaikkiin tarpeisiin?

Dare to Learn syntyi lahjana satavuotiaalle Suomelle vuonna 2017. Sen loivat Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n aktiivit.

Festivaalin markkinointikielessä korostuu tutkintojen ja muodollisten pätevyyksien sijaan usko yksilön haluun ja kykyyn vapaasti kehittää omaa oppimistaan. Tapahtuma erottuu perinteisistä opettajille suunnatuista koulutusmessuista paitsi ohjelmallaan myös maksullisuudellaan.

Kahden päivän ajaksi Korjaamo muuttuu oppimisen leikkikentäksi

Ammattilaisten ohella vieraiksi houkutellaan yrityksiä verkostoitumis- ja henkilöstönkehittämistarkoituksella.

Puhujakaartiin vuonna 2019 lukeutuivat muiden muassa opetusministeri Li Andersson, Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, Applen maailmanlaajuista koulutusstrategiaa johtava Dominic Liechti sekä Aalto-yliopiston työelämäprofessori, Filosofian Akatemian Lauri Järvilehto.

Ääneen pääsee myös joukko konsultteja ja tutkijoita etenkin teknologian ja psykologian aloilta.

Kahden päivän ajaksi Korjaamo muuttuu oppimisen leikkikentäksi, jolla ajatellaan isosti ja luodaan villisti.

Puheenvuoroja vaikuttaa yhdistävän yksimielisyys siitä, että oppiminen on merkityksellisen elämän ja hyvinvoivan yhteiskunnan edellytys. Siitä ammennetaan kilpailukykyä yhtä lailla yksilöille ja organisaatioille kuin kokonaisille kansantalouksille ja maanosille.

Vielä viimeinen muistutus

Dare to Learnin järjestävä Sivistyskiihdyttämö ry nimeää tehtäväkseen edistää elinikäistä oppimista.

Tapahtumassa lieneekin pohjimmiltaan kyse siitä, että oppimista hehkutetaan, koska sen ajatellaan tuovan hyvinvointia ja kilpailukykyä paitsi yksilöille myös yhteiskunnalle.

Ihmiset on saatava oppimaan ja pakon sijaan hehkutus on tehokkaampi keino. Oppimisen ei tarvitse olla tylsää tai vaivalloista.

Kehittymishaluiselle työntekijälle festivaalilla on tarjolla takuuvarma resepti: uskalla oppia.

Dare to Learnin humusta poistuvaa kävijää muistutetaan portilla liehuvassa plakaatissa siitä, että oppiminen on ikuista.

Yhtä lailla ikuinen on kysymys siitä, minkä vuoksi, mitä ja kenen ehdoilla opitaan.