Vanhemmat sukupolvet eivät ymmärrä huolta ilmastonmuutoksesta

20-vuotias Aino Antikainen pohtii, miksi ilmastokriisin ratkaiseminen on kasautunut nuorten hartioille.

Teksti: Aino Antikainen

Työhaastattelussa kysytään, missä näen itseni viiden vuoden päästä. Helppo vastata – luultavasti opiskelemassa.

Entä kahdenkymmenen vuoden päästä? En tiedä, mutta toivottavasti maailmassa, jossa on vielä toivoa ja ilmastonmuutos on saatu kuriin.

Joskus tuntuu vaikealta pohtia omaa tulevaisuuttaan, kun emme voi olla varmoja edes planeettamme tulevaisuudesta. Turhauttaa miettiä, mitä elämällään haluaa tehdä, kun en tiedä, millaisessa maailmassa joudumme jatkossa elämään.

Nuorten hartioille tuntuu kasautuneen ilmastokriisin ratkaiseminen. Samalla meidän pitäisi kerätä kasaan oma elämämme ja ratkaista omat polkumme.

Ilmastonmuutos on aina ollut osa elämääni ja olen kasvanut ilmastokeskustelun ympäröimänä. Viime vuosien aikana tietoa ilmastonmuutoksesta ja valintojeni vaikutuksesta maapalloon on tullut lisää, mikä on johtanut siihen, että päivittäisiä valintoja tulee mietittyä yhä tarkemmin.

Lapsuudesta tutut valojen sammuttaminen huoneesta lähtiessä ja kierrätys eivät enää riitä. Nykyään pohdin, juonko kahvini kauramaidolla, ostanko kasvisruokaa tai kuljenko kouluun bussilla vai autolla.

Miten voimme antaa aikuisten hoitaa nämä asiat?

Sosiaalinen mediani on täynnä ekokriiseilyä, ja usein luen sanomalehdestä tarkimmin juuri ympäristöasioihin liittyvät jutut.

Se, että ilmastonmuutoksesta muistutetaan jatkuvasti joka puolella, auttaa pohtimaan omia päivittäisiä valintojaan. Kun Intagramissa näkee kuvan kilpikonnasta uimassa järkyttävän muoviroskasuman keskellä, muistaa ottaa kauppareissulle mukaan kestokassit tai jättää kahvin kertakäyttöisessä take away -kupissa ostamatta.

Toisaalta, joskus jatkuva kriiseily ilmastonmuutoksesta lisää ahdistusta. Ahdistusta siitä, että joka päivä tulisi pelastaa maailma omilla teoillaan. Tuntuu kuitenkin siltä, etteivät omat teot riitä.

Vanhemmat sukupolvet, joiden sotkuja me nuoret joudumme nyt ja jatkossa siivoamaan, eivät aina edes tunnu ymmärtävän huoltamme. ”Menkää kouluun, siellä teidän kuuluu olla. Antakaa aikuisten hoitaa nämä tärkeät asiat.”

Näitä kommentteja näkyi paljon koululaisten ilmastolakon yhteydessä viime maaliskuussa. Mutta miten voimme antaa aikuisten hoitaa nämä asiat, kun he eivät niitä hoida?

Turhautumisen ja kiukun keskellä täytyy kuitenkin muistaa, ettei tässä etsitä syyllistä. Sen sijaan on etsittävä ratkaisuja.